Kuulumiset
Nealle kuuluu hyvää hän kasvaa kovaa vauhtia, Nean sana varasto kasvaa joka päivä uusilla sanoilla. Neasta on kasvanut pikku äiti, mielleen hän hoitaa nukkeja ja kanniskelee heitä uudessa kantorepussa jonka hän sai joululahjaksi, Meiltä Nea sai joululahjaksi lasten kahvin keittimen, silityslauvan, lumipallo joutsenprinsessan, nuken syöttötuolin. Kaikki on ollut mahtavia lahjoja, syöttää nukkea niin kun isotkin tytöt. Me saadaan nähdä Neata niin paljon kuin haluamme. Eli meillä ei ole enään tapaamis pakkoa. Nea voi olla meidän kanssa päivisin mutta yöt pitää olla siasperheen kanssa. Eli Nea voi tulla vaikka meille käymään ens kesä ja saadaan olla perheenä ilman ketään ulkopuolista. Nea sai ison tyttöjen sängyn jo joulu kuussa tyttö on oli aivan innoissaan kun sai esitella sitä.
Nelli siirtyy minun toiselle siskolle ei samaan perheeseen kuin Nea. Nellli muuttaa nyt tammikuun puolessa välissä uuteen kotiin. Olemme kiitollisia siskon perheelle kun voivat ja haluavat ottaan Nellin sinne asumaan. Nelli on kasvanut ja kehittynyt juuri ikätasoisesti. Nelli höpöttää todella paljon ja Nelli rakastaa nousta seisomaan, mikä hänestä on parasta. Nelli ei ihan viellä oo kuitenkaan lähtenyt kävelee tukea vasten mikä on todella arvattavaa että kohta lähtee.. Nelli nukkuu noin 11-12 tunnin yö unet omassa sänkyssö ilman heräämistä. Herää noin muutaman kerran viikossa keskellä yötä. Silloin silitellään ja neiti nukahtaa uudestaan.
Meille kuuluu ihan hyvää mulla jatkuu koulu täsäsä tammikuussa muutaman päivän joudun olemaan poissa kuin on Nellin asioita joita juodutaan hoitaa. Eipä mitään muuta kiitos tällä kertaa tämä oli tässä

Kommentit